19.2.2022: Helmikuisia näkymiä

 Metsän siimeksestä ja peltojen laitamilta. Metsästä löytyi myös kaksitoista hauskaa eläintä.


Metsän salainen elämä
Maahisten polku ja keijujen piiri
tuhannen pientä jalanjälkeä
usvaolento ja lähteen peili
metsällä on salainen elämä.
Täällä olen vain vierailija
neuvoton neulaspolulla
kahahdus keskellä kuusikkoa
muurahainen metsän maailmankaikkeudessa.
- Paula Savelius -


Läheskään joka kävelyretki ei ole kamera mukana, mutta aina välillä otan kameran mukaan. On myöhemmin mukava katsoa kuvista millainen sää on ollut eri vuosina.



Monesti viikon parin lumi on ollut maassa juuri helmikuussa, mutta tänä vuona ei ole ollut. Lunta on välillä nakellut taivaalta väriksi maahan, mutta pian se on sulanut pois. Eniten lunta on ollut maassa meidän joululoman aikana, kun olimme Espanjassa. Parempi ja mukavampi kuitenkin näissä lumettomissa maisemissa on kävellä.



































Niin reilun kahden viikon vuorilomakuvat syyskuulta, kuin marraskuun reilun viikon linnakierroskuvat kuin vuodenvaihteen reilun kolmenviikon joululomakuvat ovat läpikäymättä hiirikäsi ongelman vuoksi. Jo tällä kävelyllä otettujen parin sadan kuvan läpi käyminen saa kipua enempi aikaiskeksi ranteeseen ja käsivarteeni, jopa tämä tekstin kirjoittaminen.
 

©Soleil

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti