Olemme ulkomailla asuva suomalainen pariskunta ja kotimme on ollut tammikuusta 2011 Saksassa. Vapaa-ajalla kurvailemme matkailuautolla pitkin Eurooppaa. Luontokohteet on kiinnostuksen kohteemme numero yksi. Vuoret ovat suuri intohimomme. Teemme vaellus- ja pyöräretkiä, bongailemme lintuja sekä etsimme geokätköjä. Välillä käymme myös tutustumassa kaupunkeihin. Takanamme on matkailua henkilöautolla vuodesta 1987 lähtien ja matkailuautoilua vuodesta 2000 ympäri Eurooppaa.
Lintukirjan mukaan laulujoutsenia pitäisi olla talvehtimassa tällä alueella Tonavan rannoilla ja lähialueilla. Kerran olemme käyneet lintukirjan vihjeen mukaan katselemassa Sveitsin ja Itävallan rajaseuduilla Bodenseellä, mutta tuloksetta. Marraskuun lomalla aamuhämärissä äänistä päätellen mökkiauton yläpuolella lensi iso laulujoutsen parvi. Kerran näimme taivalla korkealla ilmeisesti äänistä päätellen muuttomatkalla etelään olevan laulujoutsenporukan, mutta tuon loman kuvat ovat vielä tutkimatta.
Kiertelimme mökkiautolla ja teimme kävelyretkiä pitkin rantoja ja pusikoita etsien isoja valkoisia pitkäkaulaisia lintuja.
Lintuja löytyi kyllä jopa valkoisia isoja pitkäkaulaisia, mutta ne olivat kyhmyjoutsenia.
Tähänkin oli pysähdyttävä ja käytävä katsomassa, mutta jälleen tuttuja ja jokipaikassa olevia kyhmyjoutsenia.
Sunnuntai päivä oli harmaa. Iltapäivästä ennustettiin myrskyn alkavan, jopa etelä-Saksan vuorialueille annettiin hurrikaanivaroitus.
Tämmöisiä mukavia metsäreittejä löytyy joka paikasta, Tonavan puskistakin.
Uimapaikalla oli koronan takia 2G
säännöt eli täällä uivan täytyy olla rokotettu tai toipunut. Rokottamattomat
eivät saa uida.
Vihreät peltomaisemat ovat ilo talvellakin. Viehättävät kylät linnoineen ja vanhoineen rakennuksineen suuri rikkaus nähdä ja kokea. Tuntea vielä tämän kaiken kodiksi ja kotimaisemiksi. Kiitollisin mielin on saatu elää, nauttia ja ihastella tätä kaikkea yli yksitoista vuotta.
Vesistöissä oli lintuja, mutta myös metsän siimeksessä tuntui olevan kevättä lintujen rinnoissa. Pikkulintuja juuri täällä metsässä runsaasti, sini- ja harmaatiaisia. Jossain räkättivät närhet taas toisaalta kuului tikan rummutus. Selvä kevään merkki on myös puskista vauhdikkaasti syöksähtelevät ja livertelevät mustarastaat joilla tuntuu olevan kovasti puuhaa ja kierre johonkin.
Jos kotikylässämme olemme ihmetelleet majavien tekemiä harvennushakkuita, niin näytti heitä asustelevan täälläkin.
Ei laulujoutsenia vaan kyhmyjoutsenia.
Tässä maanviljelijän itsepalvelukioskissa maksettiin luukkujen takana olevat kananmunat ja perunat automaattiin kortilla tai käteisellä. Muista tuotteista maksu jätettiin seinässä olevaan rahalippaaseen.
Tällä lammella oli yksi pitkäkaulainen lintu aluksi. Pian paikalle pellolta lennähti kaksi lisää, jotka sitten ärhennellen ajoivat yksinäisen kauemmas. Kevättä tällä kahdella näytti kameranlinssin läpi katsellessa olevan sydämissä. Ensin puunailivat itseään ja sitten esittelivät toisilleen kauneutta ja komeutta sekä mukavan näköisesti kaulailivat. Harmiksi nämäkin olivat tuttuja ja kotoisia kyhmyjoutsenia.
Aran oloinen ruostesorsa lennähti heti tiehensä.
Jos majavat ovat tuholaisia niin melkoista jälkeä tekevät joka paikassa myös myyrät. Hankala on jalkapallon pelaaminen tuossa kentällä. Tuuli alkoi voimistua tämän lammen tarkkailukierroksella.
6.9.2021: Huutikuun lopusta asti oli ajatuksissa ja puheissa
ollut vain muutoton suunnittelu, sen toteutus ja uuden kodin järjestys. Saimme ensimmäiset
koronarokotteet pian kesäkuussa, kun ikä- ja riskiryhmärajoitus poistui. Kesä-
ja heinäkuun vaihteessa hyvästelimme kodin jossa olimme reilut kymmenen vuotta
asuneet ja muutimme uuteen kotiin saksalaisessa kotikylässämme melkoisen sekamelskan
keskelle. Muuton teimme kahdestaan yli kolmenkymmenen asteen lämmössä. Tavaraa oli vielä ison hävityksen jälkeen melkoisesti. Heinäkuussa saimme toisen koronarokotteen.
Reissuun teki kovasti mieli mutta ei me voitu sekamelskaa jättää. Leirielämää
vietimme uudessa kodissa laatikoiden ja kasaushommien keskellä. Teimme ruoka parvekkeella
kaasulla ja yhdellä induktiolevyllä sisällä. Astioiden pesupaikkana oli uusi
iso kylpyamme, kun kodissamme ei ollut keittiöt. Ainoastaan pesuhuoneessa oli
käsienpesulavuaari, amme, wc-istuin ja suihku. Kaikki muu puuttui verhotaigoista
lähtien. Edessä oli monta isoa ostosta kaapeista ja keittiöstä lähtien. Saimme
keittiön valmiiksi juuri ennen tätä lomaa. Olimme väsyneitä ja loman tarpeessa.
Oli vihdoin hyvä saada jotakin muutakin ajateltavaa, kuin kaapit ja uuden kodin
järjestäminen vaikka se mieluinen ja toivottu muutos olikin.
Illasta lähdimme reilun kahden viikon lomalle. Tätä lomaa ei
oltu suunniteltu, vaan ajattelimme olla ja kulkea niin kuin yleensäkin, sen
hetken fiiliksen mukaan. Olimme vain varanneet paikan yhdeltä leirintäalueelta.
Yöksi jäimme tien varteen Isar-joki varteen tälle parkkipaikalle.
Tähän näkymään tien varteen oli mukava käydä nukkumaan ja
aamulla myös herätä. Tunne, että lomalla olimme oli mukava.
7.9.2021: Matka
jatkui kirrettömästi ja usein pysähdellen. Sylvensteinsee järvellä ei tällä
kerralla pysähdytty eikä Sylvensteinin padolla - Staumauer
Sylvensteinspeichersee.
Walchenklammin rotkolla kävimme tekemässä pienen kävelyretken,
kun ei oltu tätä ennen nähty.
Matka jatkui.
Aina ei näillä pienillä teillä vanhan kylän kohdalla tie ole
leveä.
Ajelimme metsäparkkiin Tatzelwurmin
vesiputouksien lähelle Auerbach-joen
äärelle, Parkplatz Auerbach.
Tatzelwurmin vesiputoukset Oberer
Wasserfall ja Unter Wasserfall.
Ylempi vesiputous.
Tässä reitti alemmalle.
Vesi putoaa kahden putouksen matkalla alas rotkoon 95 metriä.
Tämä alempi vesiputous oli korkeampi. Putouksen yläpuolella
näkyi myös kivasti kävelysilta.
Näissä
Auerbach-joen näkymissä vietimme illan ja yö monen muun karavaanariporukan
kanssa. Voi miten ihana rentouttava oli veden kohina ja solina. Aivan parasta
raskaiden kuukausien jälkeen.
8.9.2021: Aamulla oli parkkipaikalla 800 metrin korkeudessa vähän sumuista,
mutta pian lämmittävä aurinko kuvasi sen ilmasta pois. Matkamme jatkui.
Voi miten rakastankaan näitä idyllisiä maisemia ja
pikkuteitä jotka kulkevat maalaiskylien läpi. Tie kulki pienen matkan Itävallan
puolella. Nyt oli vapaata kulkea, mutta vielä oli rajalla näkyvissä kuinka
täällä ei hetki sitten saanut kulkea vapaasti.
Tämä Ramsaun, Berchtesgaden, Schönau am Königsseen
alue järvineen vesiputouksineen ja vuoren rinteineen eli Berchtesgadenin
kansallispuisto on kauneinta Saksaa. Tänne on aina kaipaus ja ikävä.
Päätieltä eikä venekyydiltä voi nähdä ja kokea paikkaa, niin kuin me olemme
kokeneet vaellus- ja pyörärekillä vuorenrinteillä seikkaillessa.
Tässä ei seikkailua ole, mutta oli kyllä kiva veneretki Hinterseellä, 30.6-16.7.2017Loma: 3.osa, ARVOKKAITA HETKIÄ.
Tai vaikkapa tämä pyöräily- vaellusretki ylös vuorille.
- aluksi pyöräilyä 4,5 kilometriä 173 nousumetrillä
- vaellus 9.4 kilometria 860 nousumetriä
- lopuksi pyöräilyä 6.4 kilometriä 96 nousumetrillä
Ja niin monta muuta.
Voisimme vaikka viikonloppuna käydä, mutta viime käynnistä on taas
mennyt aikaa. Tässä aikaisempia juttuja.
Ajelimme Camping-Resort Allwegleheniin.
Olisimme halunneet täällä viettää viikon verran aikaa tai meidän tapamme mukaan
pitää leirintäaluetta tukikohta josta teemme vaellus- ja pyöräilyretkiä
ympäristöön. Kun viime vuoden lopusta alku kesään olivat lähes kaikki paikat
seitsemän kuukautta kiinni, niin nyt kun koronapandemia tilanne oli parempi ja
ihmiset olivat saaneet rokotteita oli muitakin lomalaisia liikkeellä. Saimme
harmillisesti paikan vain kolmeksi yöksi. Täällä täytyi olla esittää
rokotustodistus tai tuore testitulos. Rokottamattomilla piti käydä
leirintäalueen ulkopuolella parinpäivän välein testissä myös.
Ilma oli helteinen. Mikäpä tässä oli
katsella Watzmannin huippua ja muistella kuinka me pyöräilimme Kührointhüttelle.
Matkaa sinne ei ollut kuin 12 kilometriä 830 nousumetrillä. Siitä meillä oli
tarkoitus nousta kävellen Watzmannhausille. Matkaa olisi ollut reilu kolme
kilometriä reilulla viidelläsadalla nousumetrillä. Olimme tuolloin hyvässä kunnossa,
joten tuo ei olisi ollut iso juttu. Niinhän siinä sitten kävi, että Watzmannhausille
päin laskeutuivat paksut pilvet, eikä siinä ollut järkeä lähteä sumukävelylle.
Paluumatka 12 kilometrin laskulla oli niin hauska ja soratiellä pelottavakin,
kun jarrut kuumeni ja vinkui. Seuraavan päivänä piti käydä ostamassa uudet
kovemmat jarrupalat. Mielessä oli monta muutakin retkeä näissä rakkaissa ja
upeissa maisemissa. Tässä jutussa tuo retkipäivä.
Näiden veden ihanassa pauhussa ja solinassa rentoutumispäivien jälkeen oli mukava jatkaa seuraavina päivinä aivan uusille
kulmille näkemään ja kokemaan pyöräillen ja kävellen tätä hienoa
kansallispuistoa.
Taikamaa, taikamaailma, kävelin eilen sisään portista, josta en aio koskaan enää palata takaisin. Olen tullut tänne jäädäkseni, sillä tänne minä kuulun.
