26.3.2023: Kukkasia ja haikaroita

Viikolla lopulle kaksikymmentä lämmintä, mutta viikonloppuna alle kymmenen ja kovia sadekuuroja.

Jonkin aikaa ovat iloista kevätsuhinaa pitäneet jo mustarastaat. Nyt ovat saapuneet haikarat ja monet muut muuttolinnut. Oli mukavan näköistä kun haikarat siivet humisten lentelivät ja kantoivat suussaan pesään risuja.

Sunnuntaikävelyllä jo mukavasti puut vihersivät. Välillä satoi kovasti vettä ja hetken päästä aurinko paistoi. Jouduimme pitämään sadetta eräässä parkkitalossa.




Kukat ihanasti kukkivat.















Se minun toteamus, että Saksassa on lähes joka kylässä ja pikkukaupungissa nähtävää on niin totta. Tämä sunnuntain kävelyretki tehtiin kauempana pikkukaupungissa jossa olemme useita kertoja käyneet, mutta jälleen oli todettava, että monta uutta asia ja juttua näimme. 














Tälle reitille ei sattunut yhtään magnoliapuuta, mutta nekin ovat juuri aukaisemassa kauniit kukkansa.

©Soleil