26.3.2023: Kukkasia ja haikaroita

Viikolla lopulle kaksikymmentä lämmintä, mutta viikonloppuna alle kymmenen ja kovia sadekuuroja.

Jonkin aikaa ovat iloista kevätsuhinaa pitäneet jo mustarastaat. Nyt ovat saapuneet haikarat ja monet muut muuttolinnut. Oli mukavan näköistä kun haikarat siivet humisten lentelivät ja kantoivat suussaan pesään risuja.

Sunnuntaikävelyllä jo mukavasti puut vihersivät. Välillä satoi kovasti vettä ja hetken päästä aurinko paistoi. Jouduimme pitämään sadetta eräässä parkkitalossa.

Kukat ihanasti kukkivat.

Se minun toteamus, että Saksassa on lähes joka kylässä ja pikkukaupungissa nähtävää on niin totta. Tämä sunnuntain kävelyretki tehtiin kauempana pikkukaupungissa jossa olemme useita kertoja käyneet, mutta jälleen oli todettava, että monta uutta asia ja juttua näimme. 

Tälle reitille ei sattunut yhtään magnoliapuuta, mutta nekin ovat juuri aukaisemassa kauniit kukkansa.

©Soleil

18-19.3.2023: Pepputreeniä 57 kilometriä

Saksani on metsien rauhallisuutta ja paljon kauniita peltomaisemia sekä näin keväällä runsasta lintujen viserrystä ja upean kukkaloiston puhkeamista pyörä- ja kävelyreittieni varsilla.

Lauantaina aamupäivästä läksimme kevään ensimmäiselle pyöräretkelle kahvia termospullossa ja pienet eväät mukana. Viimeksi olimme pyöräilleet ihanalla joululomalla tammikuun alussa Sisilian läntisellä rannikolla. Sunnuntaiksi luvattiin vesisadetta, niin peltoaukeamilla oli kymmenet traktorit levittämässä lannoitteita ja virtsaa. Yhden kukkulan päällä istuessamme laskin, että edessämme oli yhtaikaa seitsemän traktoria. Joten kivojen maalaismaisemien lisäksi oli maalaistuoksutkin.

Olen sanonut ja kirjoittanut tämän monet kerrat, mutta uudestaan kirjoittaminen ei ole sekään vääryys, kun arvostaa tätä kaikkea niin paljon.

Täällä on niin hyvä lähteä peltoaukeamille ja metsiin kävelemään ja pyöräilemään. Metsät ja peltoaukeamat ovat täynnä hyväkuntoisia teitä. Tiet eivät ole yleisiäteitä, vaan ainoastaan maanomistajat ja ulkoilijat kävellen tai pyöräilen saavat niitä käyttää. Peltoaukeilla on aina päätiet tehty asfalttista tai betonista. Ainoastaan osa peltojen välisistä teistä on hiekka- tai nurmiteitä. Pelloilla ja metsissä on myös paljon merkittyjä vaellus- ja pyöräily reittikylttejä. Reitit löytyvät myös kartoista. Aina peltojen ja metsien laidoilla on ulkoiluparkkipaikkoja, joista on hyvä lähteä retkille tai karavaanarin jopa viettää yö mökkiautossaan.

Ulkoilureittien varsilla on usein nähtävää ja merkittyjä luontopaikkoja.

Alkumatka oli sinistä taivasta. Loppumatkan pilvisestä säästä huolimatta oli lopulle kaksikymmentä lämmintä.Tässä muuan kuva reitin varrelta.

Alla olevan kuvan vasemmanpuoleinen yläkuvan peltotie on betoninen.

Kevätkelloja oli useassa paikassa matkan varrella, mutta täällä metsässä niitä oli eniten.

Peppumme sai hyvän treenin 57 kilometrin ja 615 nousumetrin matkalla. Reitti kulki 500-600 metrin korkeudella merenpinnasta. Vasta 33 kilometrin jälkeen vähän tuntui. Eikä edes seuraavina päivinä sanottavasti enemmän. Minun ongelma oli taas oikea hiirikäteni, joka oli pyöräilyssä teippauksesta ja rannetuesta huilimatta aika tuskaisen kipeä.

Hieno oli ja hienolta tuntui näissä rauhallisissa maalaismaisemissa kevään ensimmäinen pyöräretkemme.

Sunnuntaina 19.3.2023 teimme vain reilun viiden kilometrin verryttelykävelyretken metsässä tarkkailen kevään etenemistä. Pilvisestä säästä huolimatta oli reilu viisitoista astetta lämmintä.

Meilläpäin on useat metsät keväällä tämän näköistä. Täälläkin metsissä alkoi tuoksumaan vähän jo sipulilta, mutta parhaat tuoksut on minusta silloin kun kukinnot alkavat vanhenemaan. Nämä metsät tuoksuvat silloin valkosipulille. Tämä sipulikasvi on karhunlaukka. Tämä metsien villivalkosipuli on kokonaan syötävä sipulista kukintoon.

Joidenkin lehtipuiden silmut alkavat aukeamaan lehdiksi. Pajupuiden kukinnot rehottavat levittäen siitepölyä.

Vieläkin yli kahdentoista vuoden jälkeen ihmettelen ja ihastelen tätä kaikkea suuresti, kun metsiin ja pelloille alkaa kukkasia puhkeamaan.

Tämä kevätesikkojen kauneus ennen kun narsissit, tulppaanit ja hyväsintit alkavat kukkimaan on jotain niin kaunista. Näitä kasvaa villinä paljon puistojen ja pihojen nurmikoilla, joskus metsässäkin.

Pian magnoliapuut kukkivat.

©Soleil

28.2.2023: Talvisen helmikuun vaihtelevat säät

Paukkupakkasta, mukavaa keväistä 10-15 asteen lämmintä sekä valkoista lumipeitettä.

Reilun kahdestoista vuoden aikana on pakkasennätys kolmantena Saksassa asumisen talvelta. Silloin elohopeamittari nousi -14-15 asteeseen. Yleensä kylmimmillään on nollan ja miinus kymmeneen asteen välillä, mutta useimmin talven kylmimmät kelit ovat nollasta miinus viiteen pakkasasteeseen yöllä. Päivällä plussan puolella aina kymmenennen lämpöasteeseen on tavallisinta lämpöä. Kerran on tammikuun lopussa ollut 18 lämmintä ja joulunpyhinä 13. Talvi on yleensä näin helmikuussa viikon kaksi, jolloin on ollut vähän värinä maassa lunta tai vain alle 10 senttimetriä.

Paukkupakkasta: Aamulla 8.2.2023 mittari näytti 10.8 pakkasastetta. Tämä on toiseksi kylmintä yli kahdentoista vuoden aikana. Tuntui hirmuiselta paukkupakkaselta.

Kevään tuntua: Nämä kukkakuvat taas ovat 19.2 metsäretkeltä. Talitiaisilla ja mustarastailla tuntui olevan alkanut keväänriemu, kun niin iloisesti metsässä ääntelivät ja lentelivät. Käpytikkoja näkyi useamman kerran jotka nekin olivat mukavan huutelevina.

Keväisen lämmintä: Kotimittari näytti useampana päivänä näin mukavia lämpölukemia.

Alla olevat kaksi kuvaa ovat auringonlaskun aikaan iltakävelyltä 21.2.2023. Säätiedotus näytti meillä olevan vielä 15 lämmintä. Lähetin nuo kuvat ja lämpötilatiedon Suomeen, niin sain sieltä vastauksen, että juuri auton mittari näytti miinus 18 astetta ja aamuksi luvataan yli kahtakymmentä pakkasastetta.

Lumipeitettä: Nämä lumiset kuvat ovat 26.2.2023 sunnuntaikävelyretkeltä. Yöllä oli nakannut maisemat tämän väriseksi.

Mikä mukavinta tänään helmikuun viimeisenä päivänä on jo lumi sulanut pois.

Lämpimämpi voisi talvi olla, mutta ei tässä valoisassa lyhyessä talvessa ole valittamista, vaan kiitollisin mielin koen nämä säät. En kaipaa ollenkaan kaamosta ja paukkupakkasia vaikka jo yli kymmenen astetta siltä tuntuu, kun on unohtanut yli kahdessatoista vuodessa miltä tuntuu kylmemmät kelit.

©Soleil

18-20.3.2022: Joka paikassa on nähtävää!

Aina viikonloppureissukin on suuri elämys. On kyliä ja kaupunkeja 2-3 kilometrin välein, jopa tiheämmin. Kukkuloilla, metsissä ja peltoaukeilla kaikenlaista säilytettyä entisaikojen historiaa sekä nykyaikaa. On mahtavat puitteet ulkoiluun. Minulla on usein jopa tunne, että sitä on aina viikonloppureissullakin Saksassa ulkomaanmatkalla vaikka kotona onkin, kun nähtävää kiinnostavaa ja uutta on niin paljon.

Ajelimme perjantai-iltana, 18.3.2022, näihin upeisiin kukkulamaisemiin tälle parkkipaikalle yöksi.

Aurinko nousi aamulla mukavan näköisesti kukkuloitten takaa. Oli pakko nousta ja avata mökkiauton kattoikkuna ja ottaa kuva tästä aamuhetkestä.

Mökkiautomme oli jo vähän hiekkasade puhdistanut pahimmasta Saharan hiekasta, mutta parista kuvasta näkee kuinka autot olivat keskiviikkona ja torstaina hiekkaisia. Tiistaina 15.3 sisälläkin oli punaisenhämärää, kun taivas oli synkkä ja hiekkaa oli ilmassa eniten. Tällä kävelykierroksella oli penkitkin hiekassa ja sääennusteiden mukaan vielä taivaalla vähän hiekkaa. Saksassa joka vuosi jopa 15 kertaa on Saharan hiekkaa ilmassa, mutta nyt oli eniten vuoden 2005 jälkeen.

Aamutoimien jälkeen nakkasimme reput selkäämme ja lähdimme kävelyretkelle.

Näkymiä yöpaikastamme parkkipaikalta. Yö oli ollut hiljainen. En ollut kertaakaan herännyt autojen ääniin.

Linnut lauloivat kevätlauluaan, kukkaset alkoi luoda kevätloistettaan sekä jotkut puut jo vihertivät.

Ihan mukavan alkulämmittelyn kävelyretkelemme saimme, kun heti alkuun 1,4 kilometrin matkalla nousimme 139 nousumetriä Hohenstaufenin linnanraunioille kukkulan päälle. Olimme merenpinnasta 684 korkeudelta katselemassa mukavia maalaismaisemia. 

1070 Hohenstaufenin herttua Friedrich I. rakennutti tänne linnan, josta eri vaiheiden jälkeen on vain raunioita enää jäljellä.

Saksa on täynnä tämmöisiä ja erilaisia keskiaikaa huokuvia retkipaikkoja, jonne voi tallustella retkelle omien eväiden kanssa tai sitten nauttia vain ravintolan tarjoilusta.

Nämä on aina elämyksiä. Istahtaa kirjaa lukevan naisen tavoin kiireettömästi, mutta ei lukemaan, vaan kuuntelemaan paikan tunnelmaa ja katselemaan mitä ympärillä näkyy.

Tapanani on monesti jossain metsässä tai kohteessa todeta, että kuinkahan moni suomalainen karavaanari on täälläkin käynyt? Oikeastaan minua aivan harmittaa, kun matkailijat kulkevat vain niitä turistipaikkoja. Ajattelen mennyttä vuodenvaihdetta ja yli kolmen viikon lomaa Espanjan auringon alla. Kuljimme aivan omia polkuja eikä yövytty yhtään yötä leirintäalueella tai käyty turistien suosimissa paikoissa, niin loma luontopaikoissa oli täydellinen, juuri meidän metsänpeikkojen näköinen.

Jatkamme matkaa alas kukkulavuorelta. Linnut todella ovat innoissaan, mutta niin olin minäkin.

Kukkulan alla peltoaukeaman laidalla näen kauempana taas jotain erikoista mm. infotauluja. Ei ole edes tietoa mitä siellä on. Mieheni on tehnyt puhelimensa näytölle reitin ja suostuu, että reitiltä poiketaan katsomaan mitä nähtävää on tuolla.

Spielburg luonnonsuojelualue, jossa on 15 metriä korkea kalkkikallio. Täältäpä olikin upeat näkymät Göppingenin laaksoille ja niityille.

Ihan parasta vuorihullun tallustella tällainen pieni jyrkänne ja harjanne.

Kyllä kannatti olla jälleen utelias ja poiketa reitiltä.

Palasimme reitille ja ympyrän sisällä näkyi seuraava kohteemme.

Olen haahuilija joka tarkkailee metsässä kaikenlaista. Monesti puissakin näen erilaisia hahmoja ja tarinoita. Nyt kukat ja puiden silmut olivat kiinnostuksen kohteeni sekä korkeissa puissa laulavat lintuset. Niskani melkein katkaisin, kun etsin puiden oksilta laulajia. Täällä oli joku outo lauluääni, mutta vaikeaa on latvuksin oksilta pieniä lintusia löytää saatikka niiden nopeiden jalkojen takia heistä kuvaa saada napattua.

Hohenstaufen kukkulavuori oli pitkän matkaa takana päin. Kuljimme metsänhakkaajien ja hevosaitauksien viereltä.

Pienen matkan reittimme meni Wäschenbeureen menevän tien vartta. Matkalla oli pellolla siirrettävä kanala ja myyntipiste tien varressa. Oli vaihtorahaakin kipossa hyllyn päällä. Mielellään olisi tästä onnellisten kanojen munia ostanut, mutta meillä oli kotona kaksi pakettia munia sekä oma hommansa munien kuljetus olisi ollut repussa.

Mökkiautomme oli jossain tuolla neliön kohdalla metsän takana.

Olimme  linnalla, Burg Wäscherschloss. Linna on rakennettu vuosien 1220-1250 aikana tänne kukkulalle 436  metrin korkeudelle.

Täällä oli hyvä puskaparkkipaikka opastauluineen ja koirankakkapusseineen. Linnalta laskeuduimme  Staufereiden jalanjälkiä pitkin alas rotkoon, Löwenpfade. Stauferit oli aatelissuku josta tuli useita herttuoita, kuninkaita ja keisareita.

Olen ihmeellisellä matkalla

kuljen ihastellen maisemia

pieniä ihmeitä ja omaa itseäni

pysähdyn usein huomatakseni

kaiken arvokkuuden

kiitän tästä ihanasta matkasta.

- runotalo.fi -

Burg Wäscherschloss näkyi Maitis-kylän laidalle jo kaukana. 

Tätä aina ihastelen enkä edes lopeta ihastelemasta. Saksalainen maalaismaisema on niin kaunista. Jos mutkaiset vuoritie ovat kiehtovia, niin täältäpäinkin niitä ihan mukavasti koettavaksi löytyy.

Tämä oli hyvä kävelykierros jolle tuli mittaa 10,2 kilometriä 400 nousumetrillä.

Ajelimme vähän itään päin ulkoiluparkkipaikalle jälleen yöksi.

©Soleil

Jatkuu,..

18-20.3.2022: Lisää nähtävyyksiä

Edellispäivän linnakierrokselle jatkoa. Eikä nämä aivan heti onneksi lopu, kun Saksassa on yli 25 000 palatsia, linnaa ja linnoitusta sekä yli 2000 luostaria.

https://soleilinretket.blogspot.com/2022/03/18-2032022-lisaa-nahtavyyksia.html