18-19.3.2023: Pepputreeniä 57 kilometriä

Saksani on metsien rauhallisuutta ja paljon kauniita peltomaisemia sekä näin keväällä runsasta lintujen viserrystä ja upean kukkaloiston puhkeamista pyörä- ja kävelyreittieni varsilla.

Lauantaina aamupäivästä läksimme kevään ensimmäiselle pyöräretkelle kahvia termospullossa ja pienet eväät mukana. Viimeksi olimme pyöräilleet ihanalla joululomalla tammikuun alussa Sisilian läntisellä rannikolla. Sunnuntaiksi luvattiin vesisadetta, niin peltoaukeamilla oli kymmenet traktorit levittämässä lannoitteita ja virtsaa. Yhden kukkulan päällä istuessamme laskin, että edessämme oli yhtaikaa seitsemän traktoria. Joten kivojen maalaismaisemien lisäksi oli maalaistuoksutkin.

Olen sanonut ja kirjoittanut tämän monet kerrat, mutta uudestaan kirjoittaminen ei ole sekään vääryys, kun arvostaa tätä kaikkea niin paljon.

Täällä on niin hyvä lähteä peltoaukeamille ja metsiin kävelemään ja pyöräilemään. Metsät ja peltoaukeamat ovat täynnä hyväkuntoisia teitä. Tiet eivät ole yleisiäteitä, vaan ainoastaan maanomistajat ja ulkoilijat kävellen tai pyöräilen saavat niitä käyttää. Peltoaukeilla on aina päätiet tehty asfalttista tai betonista. Ainoastaan osa peltojen välisistä teistä on hiekka- tai nurmiteitä. Pelloilla ja metsissä on myös paljon merkittyjä vaellus- ja pyöräily reittikylttejä. Reitit löytyvät myös kartoista. Aina peltojen ja metsien laidoilla on ulkoiluparkkipaikkoja, joista on hyvä lähteä retkille tai karavaanarin jopa viettää yö mökkiautossaan.

Ulkoilureittien varsilla on usein nähtävää ja merkittyjä luontopaikkoja.

Alkumatka oli sinistä taivasta. Loppumatkan pilvisestä säästä huolimatta oli lopulle kaksikymmentä lämmintä.Tässä muuan kuva reitin varrelta.

Alla olevan kuvan vasemmanpuoleinen yläkuvan peltotie on betoninen.

Kevätkelloja oli useassa paikassa matkan varrella, mutta täällä metsässä niitä oli eniten.

Peppumme sai hyvän treenin 57 kilometrin ja 615 nousumetrin matkalla. Reitti kulki 500-600 metrin korkeudella merenpinnasta. Vasta 33 kilometrin jälkeen vähän tuntui. Eikä edes seuraavina päivinä sanottavasti enemmän. Minun ongelma oli taas oikea hiirikäteni, joka oli pyöräilyssä teippauksesta ja rannetuesta huilimatta aika tuskaisen kipeä.

Hieno oli ja hienolta tuntui näissä rauhallisissa maalaismaisemissa kevään ensimmäinen pyöräretkemme.

Sunnuntaina 19.3.2023 teimme vain reilun viiden kilometrin verryttelykävelyretken metsässä tarkkailen kevään etenemistä. Pilvisestä säästä huolimatta oli reilu viisitoista astetta lämmintä.

Meilläpäin on useat metsät keväällä tämän näköistä. Täälläkin metsissä alkoi tuoksumaan vähän jo sipulilta, mutta parhaat tuoksut on minusta silloin kun kukinnot alkavat vanhenemaan. Nämä metsät tuoksuvat silloin valkosipulille. Tämä sipulikasvi on karhunlaukka. Tämä metsien villivalkosipuli on kokonaan syötävä sipulista kukintoon.

Joidenkin lehtipuiden silmut alkavat aukeamaan lehdiksi. Pajupuiden kukinnot rehottavat levittäen siitepölyä.

Vieläkin yli kahdentoista vuoden jälkeen ihmettelen ja ihastelen tätä kaikkea suuresti, kun metsiin ja pelloille alkaa kukkasia puhkeamaan.

Tämä kevätesikkojen kauneus ennen kun narsissit, tulppaanit ja hyväsintit alkavat kukkimaan on jotain niin kaunista. Näitä kasvaa villinä paljon puistojen ja pihojen nurmikoilla, joskus metsässäkin.

Pian magnoliapuut kukkivat.

©Soleil

28.2.2023: Talvisen helmikuun vaihtelevat säät

Paukkupakkasta, mukavaa keväistä 10-15 asteen lämmintä sekä valkoista lumipeitettä.

Reilun kahdestoista vuoden aikana on pakkasennätys kolmantena Saksassa asumisen talvelta. Silloin elohopeamittari nousi -14-15 asteeseen. Yleensä kylmimmillään on nollan ja miinus kymmeneen asteen välillä, mutta useimmin talven kylmimmät kelit ovat nollasta miinus viiteen pakkasasteeseen yöllä. Päivällä plussan puolella aina kymmenennen lämpöasteeseen on tavallisinta lämpöä. Kerran on tammikuun lopussa ollut 18 lämmintä ja joulunpyhinä 13. Talvi on yleensä näin helmikuussa viikon kaksi, jolloin on ollut vähän värinä maassa lunta tai vain alle 10 senttimetriä.

Paukkupakkasta: Aamulla 8.2.2023 mittari näytti 10.8 pakkasastetta. Tämä on toiseksi kylmintä yli kahdentoista vuoden aikana. Tuntui hirmuiselta paukkupakkaselta.

Kevään tuntua: Nämä kukkakuvat taas ovat 19.2 metsäretkeltä. Talitiaisilla ja mustarastailla tuntui olevan alkanut keväänriemu, kun niin iloisesti metsässä ääntelivät ja lentelivät. Käpytikkoja näkyi useamman kerran jotka nekin olivat mukavan huutelevina.

Keväisen lämmintä: Kotimittari näytti useampana päivänä näin mukavia lämpölukemia.

Alla olevat kaksi kuvaa ovat auringonlaskun aikaan iltakävelyltä 21.2.2023. Säätiedotus näytti meillä olevan vielä 15 lämmintä. Lähetin nuo kuvat ja lämpötilatiedon Suomeen, niin sain sieltä vastauksen, että juuri auton mittari näytti miinus 18 astetta ja aamuksi luvataan yli kahtakymmentä pakkasastetta.

Lumipeitettä: Nämä lumiset kuvat ovat 26.2.2023 sunnuntaikävelyretkeltä. Yöllä oli nakannut maisemat tämän väriseksi.

Mikä mukavinta tänään helmikuun viimeisenä päivänä on jo lumi sulanut pois.

Lämpimämpi voisi talvi olla, mutta ei tässä valoisassa lyhyessä talvessa ole valittamista, vaan kiitollisin mielin koen nämä säät. En kaipaa ollenkaan kaamosta ja paukkupakkasia vaikka jo yli kymmenen astetta siltä tuntuu, kun on unohtanut yli kahdessatoista vuodessa miltä tuntuu kylmemmät kelit.

©Soleil

29.1.2023: Sunnuntain autoretki

Rakastan suuresti saksalaisia maalaismaisemia ja talvisäätä. On vain vähän lunta ja useimmiten lämpötilakin plussan puolella. 

En ikävöi lapsuuteni talvia, kun tuiskussa ja pakkasessa joutui hiihtämään yksi järven yli kouluun. En sitäkään, kun järvenjäällä oli vettä ja suksien pohjiin tarttui paukkupakkasessakin puolimetriä paksut lumimöykyt.

Teimme sunnuntaina pienen autoretken ja kävelyretken.

Etsimme kävelykierroksen aikana 14 kätköä. Tässä muutama kuva niistä sekä maisemista.

Joidenkin lehtipuiden silmut olivat jo mukavasti turvonneita, mutta siitä kevään ihmeestä en saanut kuin epäselvän kuvan.

Ja eräänä päivänä me koukistumme toistemme ympärille ja naksahdamme lukkoon emmekä irtoa enää, sinun kulumavikasi minun kihtiini kietoutuneena, minun mahahaavani sinun sydänvikasi vieressä ja reumatismini sinun noidannuoltasi vasten, emme erkane konsana ei. -Eeva Kilpi: Laulu rakkaudesta, 1972-

Viime viikolla en joululoma kuvia voinut yhtään läpikäydä, kun hiirikäsi alkoi taas oireilemaan selkärankaan asti. Tämä vaiva on jo ollut aina välillä yli 20-vuotta, mutta pahennut viime vuosina, kun on vuosittain napsutellut kymmeniä tuhansia kuvia. Muuton jälkeen loppuvuodesta 2021 oli kaikista pahimpana ja nyt 2022 kesän ja loppuvuoden hyvä, kun en ole kuvia napsutellut vaikka niitä olen kyllä räpsinyt.

Lauantaina kävin ostamassa ergonomisesti muotoillun pystyhiiren ja hiirimaton jossa on geelirannetuki. Tavallinen hiiri saa käden jännittyneeseen asentoon, mutta pystyhiiressä käsi on rentona ja enemmän luonnollisessa asennossa. On tuntunut heti paremmalta, mutta aika näyttää kuinka tässä käy.

©Soleil