Rakastan suuresti saksalaisia maalaismaisemia ja talvisäätä. On vain vähän lunta ja useimmiten lämpötilakin plussan puolella.
En ikävöi lapsuuteni talvia, kun tuiskussa ja pakkasessa joutui hiihtämään yksi järven yli kouluun. En sitäkään, kun järvenjäällä oli vettä ja suksien pohjiin tarttui paukkupakkasessakin puolimetriä paksut lumimöykyt.
Teimme sunnuntaina pienen autoretken ja kävelyretken.
Etsimme kävelykierroksen aikana 14 kätköä. Tässä muutama kuva niistä sekä maisemista.
Joidenkin lehtipuiden silmut olivat jo mukavasti turvonneita, mutta siitä kevään ihmeestä en saanut kuin epäselvän kuvan.
Ja eräänä päivänä me koukistumme toistemme ympärille ja naksahdamme lukkoon emmekä irtoa enää, sinun kulumavikasi minun kihtiini kietoutuneena, minun mahahaavani sinun sydänvikasi vieressä ja reumatismini sinun noidannuoltasi vasten, emme erkane konsana ei. -Eeva Kilpi: Laulu rakkaudesta, 1972-
Viime viikolla en joululoma kuvia voinut yhtään läpikäydä, kun hiirikäsi alkoi taas oireilemaan selkärankaan asti. Tämä vaiva on jo ollut aina välillä yli 20-vuotta, mutta pahennut viime vuosina, kun on vuosittain napsutellut kymmeniä tuhansia kuvia. Muuton jälkeen loppuvuodesta 2021 oli kaikista pahimpana ja nyt 2022 kesän ja loppuvuoden hyvä, kun en ole kuvia napsutellut vaikka niitä olen kyllä räpsinyt.
Lauantaina kävin ostamassa ergonomisesti muotoillun pystyhiiren ja hiirimaton jossa on geelirannetuki. Tavallinen hiiri saa käden jännittyneeseen asentoon, mutta pystyhiiressä käsi on rentona ja enemmän luonnollisessa asennossa. On tuntunut heti paremmalta, mutta aika näyttää kuinka tässä käy.
©Soleil
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti